Mä haluan nauraa mahani kipeäksi ja itkeä silmäni punaisiksi.

Tsiki tsiki! Tos on vähän kuvia. Mul on jänskä olo. Veeran ja Empun kanssa käydyt keskustelut saavat mut ajattelemaan. Olen valaistunut niin monesti tässä parin päivän aikana. Mä tiedän mitä mä haluun elämältä. Mä tiiän mikä saa mut jaksamaan. Syvällisiä asioita. Se on mahtavaa. Ollut ihania päiviä. Naurua, niin paljon että hengittäminen on vaikeaa. Muistoja. Hyviä sellaisia. Ja vaikka joskus itketään, mä tiedän että mä jaksan odottaa hyviä päiviä. Ja mä elän niitä joka päivä. Ja vaikka joku päivä olisi huono, se ei tarkoita että mulla olisi huono elämä. Kaikki on musta itestäni kiinni ja siitä miten mä haluan elää ja ajatella.

Ja mul on mahtavat kaverit ja poikaystävä. :-) Ei voi muutaku hymyillä !


Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä. Mutta et voi parantua ennenkuin päästät irti. Sillä niin kauan kun sinä itse pidät kiinni menneisyydestäsi, se kyllä pitää kiinni sinusta. 
Elämälle ei pidä olla liian ankara, ei muiden eikä omalle. Loppujen lopuksi se kuitenkin vain kuluu päivä päivältä, elämä. Siksi sitä ei kannata kuluttaa katkeruuteen ja itsepetokseen. Sellaiset valmiiksi lannistetut ihmiset havahtuvat jonain aamuna siihen etteivät enää jaksakkaa nousta sängystä, vasta sitten he heräävät huomaamaan että no siinä se nyt sitten oli, kaikki, koko elämä. Onneksi on myös toisenlaisia ihmisiä, selviytyjiä, joita ei voi lannistaa, sinä olet selviytyjä, sinä kuulut niihin jotka nousevat kyllä omilleen siitä, tuuli sitten miten kovasti tahansa. Sinä olet kipeä mutta sinä paranet kyllä.