Eläminen täysillä ei tarkota et sun pitää elää nopeesti.

Mä rakastan mun uutta huonetta. Rakastan päiviä kun voi vaan loikoilla kuuman auringon alla. Rakastan mennä äitin ja iskänkanssa ostoksille. Rakastan muokata vaatteita oman näköisiksi. Rakastan sun ruskettuneita käsivarsia. Rakastan Veeraa. Rakastan hänen nauravia silmiä, säkenöivää hymyä, ihanaa elämänasennetta. Rakastan keskustella syvällisiä. Rakastan kun voin kertoa Veeralle kaiken, häpeämättä tai miettimättä mitä sanon. Rakastan nauraa meijän hauskoille jutuille mitä muut ei tajua. Rakastan sitä että kohta on päättärit ja olen ollut vahva. Ja olen onnellinen kun sä olet ollut mun puolesta vahva kun mä en ole meinannut jaksaa. Siitä olen kiitollinen sulle aina.
 Mua mietityttää miksi kaikki vihaa voikukkia tai rikkaruohoja, mun mielestä ne on omalla tavalla kauniita. Mietin eilen yöllä paljon asioita. Kello näytti seitsemää aamulla kun sain silmät kiinni ja Nukkumatti tuli kyläilemään. Mua itketti, ja mietin miksi. Mutta eihän kaikelle aina tarvii olla syytä. Valaistuin monen asian suhteen. Enkä osaa edelleenkään kirjoittaa. Lukeminen onnistuu paljon paremmin. Teksti on sekavaa törkyä, josta en tunnu itsekkään tajuavan mitään. Mutta eihän aina tarvii tajutakkaan.