Yhdessä pitkään käveltiin, kiitos, anteeks, näkemiin.

Morjestaaa!

Joel laitto mulle tänää viestii et löys mun irc-gallerian ja sit mun oli pakko päästä kattoo ja muistelee et mitä kaikkee siel on (hehe muistin tunnukset ;)) ja eikää, haha. Sai taas naurettuu mahan kipeeks.  Mut sit iski se ikävä. Koska niin monet ihmiset jotka oli tolloin mulle tosi iso osa elämää, on nykysin vaan niit hyvän päivän tuttuja. Eikä välttämättä enää niitäkään. 

Viime aikoina just seiskaluokka on ollu mun mielessä useesti. Silloin mul oli paljon ystäviä, mutta mä voin silti niin huonosti. Silti kaipaan näitä aikoja. Silloin oli paljon ihmisiä joihin luottaa ja turvautua.

 

Ennen pystyi soittamaan mihin tahansa numeroon mikä on puhelimessa, nykyisin niitä on harvoja. Monet niistä ystävistä on enää kauakaisia muistoja pään sisällä. Voi kuinka kaipaankaan teitä kaverit  ♥

Mut maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana.

 
                                                             Silti me muututtiin, kasvettiin erilleen.

Nyt eri piirit, eri paatit laskettiin vesille.

Maailma muuttuu, ja ihmiset sen mukana.

Ja vaikka mitä luvataan, ni toisemme viel hukataan.

 

Oikeesti jos totta puhutaan, aika on kullannut muistot. Tiiän et ei elämä silloi ollu niin helppoa kun nyt kuvittelen...

Mutta silloin ystävät olivat ystäviä. Eikä silloin tarvinnu pelätä selkään puukotusta tai valehtelua. Vai onko musta vaan tullu enemmän epäilevä? No mut onneks mul on silti tällä hetkel parhaat kamut mitä kukaa voi toivoo  ♥  ja eikse nii mee et laatu korvaa määrän.

ps. menipä herkäks! Ja täst puuttuu niin moni ihminen :')
pps. en tiiä mikä tän postauksen idea oli mut teinpä silti :D